tiistai 4. kesäkuuta 2013

Working and training in Switzerland!

Näin talvi loppui ja ihana kevät tuli sekä paluu takaisin suomeen. Kova ikävä olikin perhettä ja Golden Keyn toimintaa! Muutamia kuvia ja pieni kertomus Sveitsin reissusta.
Suosikkini 4 vuotiaista,  tamma Larimar.

Vanhempi tamma Royal Madame.
 
Todella raskasta työtä kuutena päivänä viikossa, mutta kun rakastaa työtään niin on niin antoisaa ja sitä minulla olikin ikävää! 
Max Haurin myyntitallilla kuuden aikoihin aloitettiin ja ilta kuuteen yleensä meni ;) Paljon  hevosia ratsastettavana, lukumäärä 6-9 hevosta päivässä. Oli taas aika valmentautua itsekin kun kotona ei ole ollut omia hevosia ja paljon nuoria, siksi talveksi ulkomaille ;)
Kuvia ei aina ollut mahdollista ottaa tai saatikkaan kysyä joltain, että ottaisi, kun oltiin töissä! Mutta jotain jossain välissä onnistuin ottamaan ;) Sveitsi on kiva maa asua,vaikka kallista onkin. Mukavasti törmättiin myös Sveitsissä asuviin suomalaisiin, jotka eivät olleet töissä hevosten kanssa. Maailma on pieni ;)
Muutamissa kansainvälisissä kilpailuissa käytiin ja sielläkin paljon tuttuja eri maista.

Maiju Mallat sekä Anna-Juulia Kontio olivat useasti samoissa kisoissa.
 
Hyvä ystäväni Lotta sekä Sarina (Sarina toista kertaa Haureilla) kävivät luonani helmikuussa ja toivat suomesta samalla hyvyyksiä mitä muualta ei saa ;) Yhtenä vapaa päivänä  vietimme turistipäivän  Zyrichissä yhdessä tuttumme Heidi Mularin kanssa.
Zyrichin keskustassa, ravintolan jälkeen tietenkin käynti diskossa oli must ;)
Talliporukan kanssa Go-kartingissa. Kuvassa myös tallimestarimme Erika ;)
Lotta ahkerasti tuli aamutalliin mukaan, vaikka lomalla olikin <3


Heidi vei meidät paikkaan josta sai parasta juustofondyytä... 

...ja hyvää olikin ;)

Turistit kuvaavat ;)
Saatiin mahdollisuuden tervehtiä Steve Guerdatin olympiahevosta, Ninoa!
Oli kunnia taluttaa Ninoa myös kisapaikalla. Hienoja hevosia kaikki!
Apuratsastaja Sasa tyttärensä kanssa ;)

Riikka tuurasi meillä kun työkaveri Pauliina oli lomalla. Paikallisessa käytiin muutamalla, ettei työt vain painaisi liikaa ;) 
Maastotreeniä pari kertaa viikossa, vaihtelua hevosille sekä ratsastajille.
Kisoihin menossa porukalla. Työkaveri James ja hänen tyttöystävänsä Larissa. Mukana oli myös sveitsiläisiä ystäviä ;)
 
Viimeinen lauantai-ilta Sveitsissä, työkaverini Pauliina.

Nopeasti seloste paikasta ja miten toimi ;)Tallissa n 50 hevosta, 4 ratsastajaa sekä pomot ja muutama apuratsastaja,jos oli hätä, tallimestari ja muutama groomi. Ulkokenttiä kaksi, joista toinen nurmikenttä ja käytössä vain kun Derby esteitä harjoiteltiin sekä maneesi. Kävelykone hevosille, jonka keskellä oli juoksutusrinki ja kun oli ruuhkaa niin maneesissa myös sai juoksuttaa. Maastoreitit vuorille, toinen tehokkaampi n 30 min kestävä ja toinen loivempi n 1 h kesto. Viimeiseksi joka myös näkyy kuvasta kävelymatto hevosille 9:llä eri ohjelmalla. Harvemmin tarhailivat, mutta myyntitalleilla useasti ei ole aikaa tarhata päivittäin esim 50 hevosta! Kummiskin liikkuivat päivittäin, myös vapaapäivänä (esim kävis) ;) 

Kuvassa olympiaratsastajan, Heidin kanssa, joka säännöllisesti valmensi tallilla. Heidi oli sijoittunut toiseksi vuonna 1984 Los Angelesin Olympioissa ja hyvä valmentaja onkin ;) Toinen suuri nimi on Pius Schwizer, hän myös valmentaa Haureilla ja kilpailee tallin GP/WC-tason hevosilla muiden lisäksi ;)

4 vuotias ruuna Singulord
Monien ystävien nimet eivät tulleet esiin, koska joutuisin laittamaan enemmän kuvia ja selostuksia, mutta minä muistan heidät ja yhteydessä ollaan, joka on tärkeintä! 
Uusia juttuja tuli nähtyä Sveitsissä ja uusia tuttavuuksia tallilla sekä kisoissa. Sekä tärkein mitä hainkin, oma kunto ja taso jälleen parempi! Kyllä maistui jälleen meno ulkomaille kolmen vuoden Suomessa olon jälkeen ;) Nyt kummiskin kotona Suomessa ja Golden Keyn toiminta normaalisti. Estevalmennuksia, ratsutuksia kotona/kisoissa, valmennukseen hevosia/poneja, ym. Ottakaa yhteyttä niin puhutaan lisää ;)  

Suomessa vastassa oli rakas siskoni Carolyn ja toisen rakkaan siskoni, Dianan tekemä "tervetuloa takaisin"-kakku, sekä ystävät ja asiakkaat <3
 
(c) Ramona Dragomir
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti